A-pennut

Tutinnoutajan kennel

A-pentue synt. 19.4.2015

Ensimmäiseen metsästyslinjaiseen pentueeseemme syntyi 7 pentua.

Neljä narttua Anni, Adele, Aino ja Aurora.

Kolme urosta Aave, Aatu sekä Aksu.


Päivitän  kuvia pentueesta myöhemmin sekä lisään tietoja. Pennut lähtivät omiin koteihinsa  ennen  kotisivujen valmistumista, joten A-pentueen infot    tämän vuoksi hieman "ylimalkaisesti"


 

Loppu tiineysaika sekä synnytys:


Lulu pysyi hyvässä kunnossa koko tiineysajan. Tietysti vauhti hidastui ja hyppyjä vältettiin, mutta muutama päivä ennen synnystystä kävimme vielä reilun 1km. lenkeillä.   


Synnytysoireet alkoivat perjantaina 17.4 ruokahalujen katoamisella sekä pesänrakenteluna. Lauantaina 18.4 illalla klo 22 Lulu alkoi läähättämään ja kuljeskeli, joten minäkään en enää mennyt nukkumaan. Välillä lepäiltiin Lulun kanssa pentuhuoneessa ja välillä käveltiin pihalla.


Ensimmäinen pentu (Tutinnoutajan Aino) syntyi sunnuntai aamuna klo 8:05 ja painoa oli 460g.


Toinen pentu (Tutinnoutajan Aave) syntyi klo 11:20. Painoa tällä urospennulla oli 430g.


Kolmas pentu (Tutinnoutajan Adele) syntyi klo 11:30. Paino tällä mustalla nartulla oli 440g.


Neljäs pentu (Tutinnoutajan Aatu) saapui maailmaan klo 12:35 painaen 460g.


Viides pentu (Tutinnoutajan Anni) oli pienin pentumme, painoa syntyessä oli 410g.  Syntymäaika 14:10.


Kuudes pentu (Tutinnoutajan Aksu) oli heti syntyessään isoin ja pysyi suurimpana koko meillä olo ajan. Syntymäaika oli 17:45 ja painoa tällä uroksella oli huimat 510g.


Seitsemäs pentumme (Tutinnoutajan Aurora) syntyi klo 18:15 painaen 430g. Aurora oli pentueen ainoa keltainen narttupentu.



Ensimmäinen viikko


Lulu hoiti pentuja todella hyvin, meidän tehtäväksemme jäi lähinnä pentujen ihailu sekä punnitseminen. Kaikki pennut kasvoivat tasaista tahtia, painoa tuli noin 50g per päivä. Viikossa pennut olivat lähes tuplanneet painonsa.



Toinen viikko


Toisella viikolla kaikki pennut aukaisivat silmänsä. Ensimmäiset 30.4 ja viimeinen pentu 3.5.


Pentujen elämä pyöri toisenakin viikkona pääasiassa ruuan ja nukkumisen ympärillä. Joka päivä pennut saivat paljon ihmiskontaktia. Eihän näistä olisi millään malttanut olla erossa! :)


Toisella viikolla pennut saivat myös ensimmäisen matokuurinsa. Maku ei kyllä miellyttänyt ketään.



Kolmas viikko


Tällä viikolla pennut harjoittelivat haukkumista, leikkivät, pääsivät ensimmäistä kertaa pihalle ja saivat maistella jauhelihaa. Virkeitä pentuja kaikki. Laitan kuvia tai videota myöhemmin.



Neljäs viikko


Suurin osa nykyisistä pentujen omistajista vieraili katsomassa pentuja ko. viikolla. Muutenkin pennuilla riitti ihailijoita pentuaikana. Meillä kävi noin 60 eri henkilöä ja useimmat heistä vielä muutamaan otteeseen. Sukulaiset, kaverit ja tietysti pentujen nykyiset perheet halusivat päästä ihailemaan näitä pieniä kullannuppuja.


Pennut saivat toisen matokuurinsa 4vk ikäisinä.



Viides viikko


Viidennellä viikolla pennut pääsivät ensimmäiselle autoilureissulle, kun kävimme eläinlääkärin tarkistuksessa. Kehuja tuli ja kaikki pennut todettiin terveiksi. Pentujen kanssa ulkoiltiin aina sään salliessa.


Kuudes viikko


Pennut olivat todella leikkisiä. Lähes poikkeuksetta kävimme joka päivä 7 kertaa ulkona ja opeteltiin sisäsiisteyttä sekä ennen kaikkea tutkailtiin maailmaa. Kolmas matokuuri syötiin tällä viikolla.


Seitsemäs viikko


Viimeinen viikko pentujen kanssa oli ihana, mutta ilmassa oli haikeutta. Reippaat pennut kokeilivat innolla kaikkea uutta. Kävimme vierailulla vanhempieni luona, joten automatkakin oli 1,5h per suunta. Kaikkien koirien osalta tämä sujui hienosti.


Pennut muuttivat omiin koteihinsa hieman yli 7 viikon ikäisinä. 

Lulu pari päivää ennen synnytystä

Pentu

synt. paino 19.4

viikon iässä 26.4

Aino

460

850

Aave

430

845

Adele

440

770

Aatu

460

820

Anni

410

810

Aksu

510

830

Aurora

430

750

Copyright © 2015 | Tutinnoutajan kennel